15.8.2010

Studiopäiväkirja osa 9

Kello 9.40. Studiossa on kuin armeijassa. Jätkät nukkuu kerrossängyissä. Lähes ainoat erot ovat seuraavat: kaljaa saa juoda vuorokauden aikaa katsomatta, sängyissä on silkkilakanat, armeijaterminologian käyttö on rangaistuksen uhalla kielletty ja herätys on neljä tuntia myöhemmin. Bassovahvistin rämähti eilen pasniksi ja nyt metsästetään uutta Lappeenrannan lähiympäristöstä. Kohta olisi tarkoitus taltioida pohjat vielä viiteen biisiin ja tällä viikolla olis tarkoitus nauhoittaa pitkäsoitto loppuun.

-Tatu

Kello on 16:14 ja kolmen biisin pohjat on saatu nauhoitettua. Ollaan melkeimpä etuajassa. Kaks biisiä pitäis vielä nauhoittaa. Hemmetin hyvin menee. Nyt tekemään sapuskaa yläkertaan.

-Tatu

12.8.2010

Taas mennään Finska pinnarissa

Jee Ruotsin radion soittoon on päätynyt tällä kertaa Kuka välittäisi feat. Asa. Äänestäkää niin saavat Ruotsissa kuulla enemmänkin laadukasta musiikkia.

Finska pinnar -äänestys

Niin ja jos et ole kuullut tätä todella kuumaa kesäkipaletta niin vielä ehtii. Helteiden helliessä ihoa biisi hivelee korviasi myspacessa.

12.8.2010

Street team street team

Onnea Hamina, Helsinki, Hyvinkää, Inkeroinen, Joensuu, Jyväskylä, Järvenpää, Kouvola, Kotka, Kuopio, Mikkeli, Porvoo, Tampere ja Turku.

Street team on varsin sankkalukuisesti edustettuna näillä hienoilla paikkakunnilla. Kaikki huonommat paikkakunnat huomio! Teillä on mahdollisuus kunnostautua. Jos asut nk. huonomalla paikkakunnalla ja diggaat Goonin musasta niin äkkiä postia osoitteeseen streetteam (at) viihdeteollisuus . fi ja mukaan toimintaan. Ilmasta siistii tiedos ja sairaan hyvä meininki. Niin ja saadaan sinunkin kotikaupungista hiukan hienompi.

29.7.2010

Goon Wants You

Goonin kolmannen pitkäsoiton julkaisupäivä lähestyy. Meillä on kasassa jo mitä mainioin Street Team mutta haluamme siitä isomman! Liity! Tehtäviin kuuluu levittää Goonin ilosanomaa kaduilla ja kuppiloissa. Lähetämme tiimiläisille levyä, paitaa, tarraa ja julistetta ja vain oma mielikuvitus on rajana, kuinka materiaalia käyttää.

Tiimiläisiä haetaan kaikille muille paikkakunnille paitsi Kotkaan jossa on jo lievä yliedustus. Jos olet arkisin ympäristöissä missä on muita ihmisiä ja diggaat Goonista niin kannattaa lähteä mukaan. Sillä kohta sulla on reppu täynnä tarroja ja uus ihan sairaan hyvä levy taskussa ilmaiseksi.

Lue lisää tästä: Goon Street Team

26.7.2010

Kaikki kunnossa -levyn painos myyty loppuun

Levyjakelijamme ilmoitti tänään, että vuonna 2007 ilmestynyt Kaikki kunnossa -pitkäsoitto on myyty loppuun. Uusintapainoksia ei näillä näkymin ole tiedossa. Kävin inventoimassa oman varastomme ja bändikämpältä löytyi levyä vajaa pari laatikollista. Loput levyt myydään vain ja ainoastaan Goonin omasta nettikaupasta näiltä sivuilta. Sama pätee myös omakustanne cd-ep Suureen postiryöstöön jota on jäljellä pari laatikollista. Näitä levyjä ei siis enää tulla myymään keikoilla, eikä ilmeisesti missään muuallakaan joten jos levyhyllyssäsi on Kaikki kunnossa tai Suuri postiryöstö -kokoinen aukko kannattaa pistää tilaus vetämään. Kaupan päälle japanilainen kokoelmalevy jossa Goon mukana niin kauan kuin tavaraa riittää.

Piis ja hyvää kuumenevaa loppukesää!

23.7.2010

Meripäivät ja Haminan tatuointifestivaali

Heihou! Ihan helmeilevä kesä. Olo on kuin Kuubassa. Toivotaan että sama tuskallinen hikoilu jatkuu vielä tovin sillä Goonilla on ihan sairaan hyviä keikkoja tiios:

30.7. perjantai meripäivillä Kotkassa. Gekkonen stage kantasatamassa. Goonin showtime on klo 21.00.

2.8. maanantaina meno jatkuu Haminan tatuointifestivaaleilla. Goon soittaa Tervasaaressa klo 18.45.

Molempiin tapahtumiin ilmainen sisäänpääsy ja ikärajaton mahdollisuus bailata. Kotkassa anniskelualue. Jeejee. Shake dat 'ss.

3.6.2010

Jyväskylä peruttu

Goonin Jyväskylän keikka 18.6. Ilokivessä on peruttu Goonin osalta. Itse tapahtuma järjestetään muuten suunnitelman mukaan, mutta Goon ei esiinny ylitsepääsemättömien esteiden vuoksi. Pahoittelemme tapahtunutta ja yritämme saapua Jyväskylään toisena ajankohtana mahdollisimman pian.

3.6.2010

Goon Summerissa

Goon heittää akustisen keikan TV2-kanavan Summeri-ohjelmassa maanantaina 14.6.

Summerin kotisivut

22.5.2010

Kuka välittäisi feat Asa

Hei hou! Goonin syksyllä ilmestyvän pitkäsoiton toinen sinkku on siis lohkaistu. Se on kuultavissa bändin myspacesta, ladattavissa levy-yhtiön sivun kautta (kts. ao uutinen) ja olisi tietysti mahtavaa saada biisi myös radioon soimaan. Kuuntele biisi ja jos diggaat niin anna äänesi Goonille. Alla joitakin vaikutusmahdollisuuksia.

Ylex-himotuimmat
Goonia voi äänestää himotuimmat-listalle täyttämällä kupongin seuraavasta linkistä (kuponki sivun alareunassa):
Himotuimmat-äänestys

X-ryhmän-toiveet
Ylex:n X-ryhmä-ohjelma soittaa perjantaisin toivemusaa. Toivoa voi esim. netissä tästä:
X-ryhmän toiveet

Finska pinnar
Edellinen Liekki-sinkku soi ruotsinsuomalaisen Finska pinnar -ohjelman listalla jo yhdeksättä viikkoa. Kiitos kaikille aktiivisuudesta ja pidetään biisiä vielä soitossa! Toivottavasti myös Kuka välittäisi saadaan äänestykseen.
Finska pinnar -äänestys

Kiitokset kaikille äänestäneille ja hyvää kesää toivoo Goon!

19.5.2010

Uusi sinkku taas ilmaiseksi

Goonin levy-yhtiö tarjoaa Goonin uuden Kuka välittäisi -sinkun ilmaiseksi kaikille ihmisille. Lahjan saat kun liityt firman postituslistalle. Postistuslistalla saat tietoa ensimmäisenä Goonin tulevista julkaisuista, keikoista, yms.

Liity tästä

4.5.2010

Sadas viikko Finska pinnarissa

Joo Liekki edelleen listalla. Kisa edelleen tiukkaa. Pidetään Goon jatkossa jotta edes Ruotsissa radiosta tulisi hyvää musaaa!

Finska pinnar -äänestys

16.4.2010

Studiopäiväkirja osa 8



Kello on 10:41 ja uusi aamu on valjennut Lappeenrannan Astia-studioon. Vesa ja Matti ovat nauhoitushuoneessa kurittamassa torviaan leppeän reggae-musiikin tahdissa. Aijai!

- Tatu

Klockan är förtitre över två.
Anssi kirittää Juhoa, joka on parhaillaan kopissa luikauttamassa. Matin kanssa saatiin yhden biisin torvet purnukkaan soolojen kera. Matti osoittautui myös ainoaksi tamburiininsoittotaitoiseksi Goonilaiseksi! Nyt on maha täynnä ja kahvi juotu. Lepäilyn jälkeen ois vielä tarkotus purkittaa lisää vaskien pauhua - ja ehkä jotain muutakin..

- Vesa

Kello on 16:01 ja studioon on saapunut todella erityinen vieras. Herra on lukittautunut laulukoppiin ja tekee taikoja.

- Tatu



Elikkäs täsmennetään äskeistä päivitystä. Muuan matkamies nimeltään Asa oli tulossa Joensuusta ja matkalla Lappeenrannan Monarille keikalle ja pistäytyi studiossa. Ohjattiin mies laulukoppiin ja muuan reggae-kappaleen c-osa sai riimikuorrutuksen. Kuulostaa muuten ihan sairaan makeelta! Nyt jatketaan puhaltimien parissa ja illalla kuuntelee Asan keikkaa. Ihan mahtavaa!

- Tatu

15.4.2010

Studiopäiväkirja osa 7



Takasin studiossa. Sauna lämpimänä, bisset kädes, guitar hero tulilla. Huomenna nauhotellaan kait puhaltimii ja laului. Aijai.

- Tatu

13.4.2010

Neljäs viikko Finska pinnarissa

Finska Pinnarissa menossa Goonin osalta neljäs viikko! Mahtavaa ja kiitokset kaikille äänestäneille. Nyt tilanne on muuttunut entistä tukalammaksi sillä haastajat ovat kovat: Paikasta auringossa taistelee Goonin ohella mm. Disco Ensemble ja Chisu. Auta Goonia pysymään mukana listalla ja anna äänesi täällä:

Finska pinnar -äänestys

11.4.2010

Studiopäiväkirja osa 6

Kello on 12:46 ja uusi päivä on alkanut. Juho ja Hartsi ahkeroivat juuri loput kitarat loppuun ja totesivat, että kaikki biisit ovat muuttuneet My Chemical Romanceksi. En tiedä onko se hyvä vai huono juttu. Pitää mennä kohta kuuntelemaan. Lasse alkaa näillä hetkillä vetelemään mandoliiniraitoja.

Koska studiotyöskentelyssä laitesetupit saattavat kiinnostaa ihmisiä, ajattelin laittaa tänne jotain kuvia kitara- ja bassokamoista, mitä levyn nauhoituksissa on käytetty. Kaikki kamat taitaa olla samoja joita yleensä käytämme keikoilla.


Hartsin setup
- Telecaster
- Efektit: Dynacomp, Microamp, Tubescreamer, DL4 ja Space Echo
- Vahvistin Vox AC30


Tatun setup
- Presari johon vaihettu Bass Lines Quarter Pounder -mikit
- Ebs Multi Comp
- Ampeg SVT-CL stäkki


Juhon setup
- Ibanez puoliakkari
- Henkan valmistama boostispeddu
- Fender Deluxe -combo

- Tatu

Ja-jau, maniskat digitaalimuodossa. Mun pitäis vielä soittaa tamburiinit tänä päivänä. Saaps nähdä kuinka tästä selviän. Juho juuri luikauttelee lauluja että loiloi. Ja Hartsi jatkaa TÄSTÄ eteenpäin onnelisena joskin hiukan haikeana siitä että kohta tämäkin lysti loppuu, sillä olen tehnyt kaikkeni lähes kaikesta siitä mitä oli määräni tehdä. Jotta taustalaulut saadaan myös heleästi nauhalle, jatkan kiekumista Henkan kanssa.

- Lasse ja Hartsi

Klockan är 15:51 ja lead-laulut on saatu kahteen biisiin nauhalle. Hartsi ja Henkka heilahti laulukoppiin stemmanlaulu mielessään.

-Tatu

Kello 19:21. Aika lähteä kotiin pariksi päiväksi. Joukkio palaa studioon torstai-iltana ja jäljellä on vielä lauluja ja puhaltimia...

- Tatu

10.4.2010

Studiopäiväkirja osa 5

Kello on 12:55 ja ekan biisin pohjat on nauhalla. Heräiltiin ennen kymmentä, syötiin aamupalaa ja alettiin kymmenen aikaan soundcheckaa ja sit vedettiin reggaeta nauhalle. Mmm...


Eilisillan leffa oli Rampe ja Naukkis - Kaikkien aikojen super pari. Kova musaleffa joka sijoittui Karhula Rock Cityyn.

Nyt vetää vähä eineksii ja seuraavaa biisii nauhalle.

-Tatu

Kello lyö viittä ja istun tarkkaamossa kuuntelemassa kun pojat hikoilee pohjien kanssa. Itse olen kuluttanut aikaani Frank Drebinin kommelluksia seuraillessa. Ja vähän maniskan kanssakin tietty. Kävin jopa paistattelemassa päivää ulkona. Lappeenrannassa on oikein mukavan keväinen ilmanala ja nuoret istuskelivat metsikössä tien laidalla ja nautiskelivat kilisevissä pulloissa virvoitusjuomia. En uskaltanut liittyä seuraan kun oli siinä vähän kaikenlaista muutakin (olen ujo). Mutta tosiaan, palatakseni niin sanotusti Astialle, Anssi kirittää skloddeja kyllä hienoihin suorituksiin. Hyvältä kuulostaa, kuulisittepa vain! Ja terkkuja Veskulle ja Matille!

-Lars


Kello on 17:55 ja kolmen biisin pohjat on valmiina. Mun osalta bassot on siis soitettu ja koska satun olemaan juuri tänään syntymäpäiväsankari, paukautan kuoharipullot auki näillä hetkillä. Aajee!

-Tatu


Kello on 19:23 ja pojat pelaa yläkerrassa Guitar Heroa. Anssi editoi pohjia. Seuraavaks olis tarkoitus nauhoitella lead-skittoja kait... Pohjat kuulostaa ihan sairaan timanttisille. Toivottavast ei mee pilalle myöhemmis vaiheis.

-Tatu

9.4.2010

Studiopäiväkirja osa 4

Kello on 14:43 ja hyppäsin just bussiin Helsingin Itäkeskuksesta. Suuntana Karhula ja treenis josta mukaan napataan soittimet. Final destination Lappeenranta ja Astia-studio. Olemme varanneet studiolta 3 päivää nauhoituksiin ja tarkoitus olisi saada kolme uutta biisiä purkkiin. Tänä viikonloppuna nauhoitetaan pohjat, suurin osa lauluista, mandoliinit ja lead-kitarat. Ensiviikon perjantaihin jää osa lauluista ja puhaltimet. Ensiviikon jälkeen puolet tulevasta pitkäsoitosta pitäisi olla valmiina!

Studioreissun aikana sivuja päivitetään mahdollisimman tiheään ja kuvien kera. Studiopäiväkirjan osat 1-3 on arkistoitu vanhoihin uutisiin, jotka löydät scrollaamalla alaspäin.

Niin ja Finska pinnar -äänestyksessä Goon on tällä hetkellä kolmantena. Chisu ja Disco Ensemble on päässyt edelle. Olkaahan valppaina kaikki ettei pudota jatkosta eikös joo?

-Tatu

Kello on 22:43 ja kamat on kasattu, biisit vedetty pariin kertaan treeniksi läpi ja kohta mennään saunaan. Jesjes.

-Tatu

7.4.2010

Lataa Liekki nyt

Lataa Goon kappale Liekki ilmaiseksi MP3-formaatissa – eksklusiivisesti CDON.COMISTA!

Käytä alennuskoodi GOON ruudussa ”Alennuskoodi Downloads” kun kirjaudut sisälle kassalle.

Liekki Download tästä

6.4.2010

Myspacea ja ilmasta siistii

Goonin 'Liekki'-biisi nyt myspacessa.

Goonin myspace

Lisäksi huomenna 7.4. CDON-musakauppa lahjoittaa ilmaiseksi korkealaatuisen downloadin kaikille latausasiakkailleen.

CDON

Goon edelleen äänestettävissä Finska Pinnarissa. Skaba on tiukka ja Chisu on vienyt ykköspaikan. Jaiks.

Äänestä Goonia tästä

Niin ja perjantaina Goon matkaa taas studioon. Nauhoituksia voi seurata näiltä kotisivuilta. Studioviikonlopun aikana päivitellään sivua monasti päivässä.

22.3.2010

Äänestä Goonia Sisuradioon

Hei hoi! Goon on mukana tämän viikon Finska Pinnar -äänestyksessä Sisuradion sivuilla. Moni saattaa tässä vaiheessa miettiä, että missä ja miksi? No Sisuradio on yksi Sveriges Radion monista kanavista ja lähettää ohjelmaa ruotsinsuomalaisille. Ja Finska Pinnar on nuorten musiikkiin erikoistunut ohjelma. Ja tällä viikolla Goon on mukana äänestyksessä kisaamassa tämän viikon parhaan biisin tittelistä. Joten tiedätte mitä kannattaa tehdä, eikös...

Äänestä tästä

Sisuradion kotisivut

22.3.2010

Liekki-sinkku julkaistaan ilmaisena downloadina

Skasta punkin suuntaan ponnistava yhtye Goon lahjoittaa tulevan albuminsa ensimmäisen raidan kuulijoilleen. Syksyllä julkaistavalta yhtyeen kolmannelta albumilta tarjotaan ilmaiseksi kappale Liekki. Kampanjan toteuttaa pohjoismaiden suurin levykauppa CDON.COM yhteistyössä Goonin levy-yhtiön MusicMallin kanssa. Liekki välitetään CDON.COMin uutiskirjeen mukana 7.4. niin sanotulle On Demand -listalle, joka on tarkoitettu kaikille CDON.COMissa digiostoksia tekeville asiakkaille.

CDON.COM
MusicMall

3.3.2010

Kevään keikkoja

Goon soittaa keväällä muutamia keikkoja. Pääosa keväästä on varattu uusien biisien tekemiselle ja nauhoittamiselle, mutta koska uusia biisejä on hyvä koeponnistaa ja livekuntoakin tulee vaalia, nähdään Goon muutamaan otteeseen kohkaamassa lauteilla.

Kevään keikat käynnistää Helsingin Semifinal lauantaina 20.3. Lavalla Goonin lisäksi mainiotakin mainiompi Jane From Jermaine Porvoosta.

Sisään 7 euroa ja samalla lipulla pääsee Tavan lauantaidiskoon... Eli saippuan kilohinnoissa mennään. Soitto Semissä alkaa tasan klo 21:30. Ennakkolippuja voi väijyä täältä: Semifinal.

Tsekkaa muita kevään vetoja keikat-sivulta.

3.3.2010

Goon uudelle levy-yhtiölle

Goon on siirtynyt MusicMall AB nimiselle levy-yhtiölle. Firma pitää majaansa Ruotsin Tukholmassa ja sen kotisivuja voi vakoilla tästä: musicmall.se.

MusicMall on tällä viikolla julkaissut promosinkun Goonin "Liekki"-kappaleesta, joka on toimitettu suomalaisiin radioihin. Mikäli haluat kuulla veisun, toivo sitä vaikkapa YleX:ltä.

Biisin radioneitsyys meni tänään YleX:n X-ryhmä-ohjelmassa.

31.1.2010

Uusi keikkamyyjä

Goonin keikat myy nykyään Live Nation ja Goonin agenttina firmassa toimii Petri Leppänen. Yhteystiedot löytyvät 'yhteystiedot'-sivulta.

31.1.2010

Haastattelu Stalkermusicissa

Tuore Goon-haastattelu luettavissa Stalkermusic.comissa. Käykäähän lukemassa bändin uusimmat kuulumiset.

24.1.2010

Studiopäiväkirja osa 3


Kello on 10:51. Aamu on taas valjennut ja studiopäivä alkanut. Hartsi nauhoittelee lead-kitaroita. Tänään vuorossa vielä mandoliinit, puhaltimet ja kaikki laulut. Matsku soundaa ihan sairaan hyvältä.

-Tatu

Kello on 11:59. No huhhuh! Nyt on kaikki kitarat soitettu! jEe! Nyt on huojentunut olo. Lasse loikkasi soittohuoneen puolelle ja ryhtyy tuotapikaa soittamaan mandoliinia. Mieleni tekevi kahvia ja kahvileipää.

-hartsi


Kello on 12:36. Studion omistaja Anssi nauhoittelee ja Lasse soittaa taustalla mandoliineja lähes virtuoottisella otteella. Puhaltajat on lämmittelemässä omia koitoksiaan varten ja loput kuuntelee tarkkaamossa projektin etenemistä. Kohta vois syödä jotakin.

-Tatu


Kello on 14.56. Puhallinpojat menivät meikäläisen jälkeen soittotilaan. Maniskat ovat nyt narulla ja huhhahhei on helpottunut fiilis. Vesku ja Matti tulivat naamatauolle ja Juho meni laulamaan. Jo ties monennen kerran on pakko mainita että biisit kuulostavat tajuttoman hyvälle. Ja tunnelma on sen mukainen. On aina yhtä mainiota huomata kaikkien naamalla vilpitön hymy kun jotain uutta on saatu nauhoitettua. Madre del Dios!

-Lasse


Kello 17:37. Noniin. Hyvät ystävät ja muut ystävät. Taustahuudot ja töötit vihdoin viimisen päälle purkissa. Naamoista on puristettu viimeisetkin voimat ja olo on raukea. Ei varmaan tarvis sanoo taas kerran, et kuinka hyvältä kuulosaa, mut, hemmetti. Nyt kun kuuntelee noita tähän asti saatuja tuotoksia, niin ei voi muuta kun itkee. Onnesta. Juho vetää viimeisiä lauluja paraa-aikaa ja sit on vielä parit taustalaulut niin homma on touché. Alkaa tuntuu et Goon on kehittyny 10x sitten viime kuuleman. Tosin suuri osa siitä varmaan johtuu äänityksen/miksauksen hemmetin kovasta laadusta. Oli miten oli tää on kovaa kamaa. Goon pukinkonttiin 2010.

-Matti


De var det! Muchos nachos, kello on 18:54 ja biisit on viimestä sointua myöten nauhotettu! Hartsi puhu aiemmin et kaikki kitarat on purkissa.. no ei ollu! Kaks sointua puuttu. Muut hävisi jo purkamaan ja pakkailemaan kamoja ja mut jätettiin tänne tarkkaamoon kirjottelemaan. Kohta pitää munkin mennä ettei tule kiire. Taustalauluihin päätettiin lopulta lähteä "vähemmän on enemmän" -periaatteella ja se tuntukin toimivan oikeen hyvin. Ei hemsvetti, nyt pitää mennä! Kohta lähtee kyyti Kotkaan ja siitä ei auta myöhästyä...

- Henkka

23.1.2010

Studiopäiväkirja osa 2

Huomenta!


Kello on 10:12 ja olemme juuri heräilleet ja syöneet. Vahvistimet ovat alakerran studiossa lämpenemässä ja soundcheck alkaa reilun 15 minuutin kuluttua.

-Tatu


Kello on 13:43 ja istumme studion tarkkaamossa kuuntelemassa ekan nauhoitettavan biisin pohjia. Saundit ovat kohdallaan ja fiilis rento. Itse henk. koht. olen vaihdellut kieliä ja fiilistellyt poikien soitteloa. "Sehän meni kivuttomasti" kommentoi Tatu oikealla puolellani ja Hartsi heiluttelee käsiä ja tekee Aku Ankka -ääniä. Äänimies-miksluuttelija Anssi Kippo totesi juuri että ekan biisin pohjat ovat siinä. Jes. Lisää tuonnempana.

-Lasse


Kello 15.29. Pohjat valmiit. Seuraavana vuorossa pohjien editointia ja siivousta. Ruokatauko. Pöydällä näkyy sessioiden referenssilevyjä.

-Tatu


Kello 17.23. Bassot, rummut ja kliini kitarat on saatu nauhalle ja editointi suoritettu. Mun osalta viikonlopun soittourakka on siis takana. Helpottunut olo. Söin just sen kunniaks sairaan ison lautasellisen Hälsans Kök -"liha"pullia ja ranuleita. Tällä hetkellä säädetään just särökitarasoundeja ja kohta ruvetaan vetämään särökitaroita nauhalle. Meen valokuvaamaan nyt Juhoo ja Hartsii ja niiden setuppeja.

-Tatu


kello 18.59. Juhon kitararaidat on nyt nauhoitettu ja minun kitararaidoistani suurin osa myös. Jäljellä siis joitakin kitararaitoja, puhaltimet, mandoliini ja laulut, joista seuraavana äänitellään puhaltimia. Juuri saamani tiedon mukaan pojat ovat onnistuneet hankkimaan vastan. Nyt on saatava bisolvonia jotta saamme kurkun ja mielen hallintaan ja oikeaan vireeseen.

-hartsi


Kello 20:35. Saatiin osa torvista narulle. Megaman on pahaksi naamalle, joten c-osa jäi huomiselle toisen biisin kanssa. Matti vaan nauraa ja ilkkuu. Kiharakarvainen sika. Vielä on vähän Anssilla hermoa jäljellä, joten Juho on kopissa kitaraitoja (siis kita!) tekemässä. Sit saunaan!

-Vesa

Kello 21.06. Päivä pulkassa. Päätettiin jatkaa laulujen tekoa huomenna. Nyt sauna lämpimänä, vasta sulamassa ja bändin piirissä relaksoitumista. Homma jatkuu huomenna klo 10.30.

-Tatu

22.1.2010

Studiopäiväkirja osa 1

Moi!

Tervetuloa seuraamaan Goonin kolmannen albumin valmistumista. Goon aloittaa tänään uuden pitkäsoiton nauhoitukset viikonlopun mittaisella sessiolla. Levyn valmistumista voi seurata studiopäiväkirjamerkinnöistä, jotka ilmestyvät tähän uutisiin. Kommentteja ja kysymyksiä voi heittää tuohon viereiseen shoutboksiin ja niihin vastaillaan sitten parhaamme mukaan.


Kello on nyt 15:30 ja hyppäsin juuri työpäivän päätteeksi Helsingin Itäkeskuksesta Karhulaan vievään bussiin. Karhulasta otamme soittokamat ja osan äijistä mukaan ja jatkamme pikapikaa Lappeenrantaan missä kohtaamme loppuorkesterin. Vielä tämän illan aikana olisi tarkoitus laittaa soittokamat studiossa pystyyn, käydä saunassa ja mennä nukkumaan. Nauhoitukset alkavat huomenna. Viikonlopun aikana on tarkoitus nauhoittaa kaksi biisiä tulevalle pitkäsoitolle. Biisit kulkevat työnimillä 'Megaman' ja 'Iskelmä'. Innolla odotan päästä laittamaan niitä nauhalle.

-Tatu


Kello on 23:57 ja istumme studion yläkerran loungessa. Saavuimme mestoille tuossa yhdeksän korvilla, kasasimme backlinen ja soittelimme tovin huomenna nauhoitettavia biisejä. Sitten kävimme studion saunassa ja nyt hengaillaan ja otetaan rennosti. Huomenna soundcheck alkaa klo 10.30. Illan soundtrackillä soi Jenkki - Miami.

-Tatu

Ps. Illan leffa Lucky Number Slevin

19.1.2010

Postimyynti

Postimyynti pyritään avaamaan taas tämän viikon aikana. Nettikaupasta on jo nyt tilattavissa Tehtaan varjosta -cd edulliseen 16 euron hintaan (sis. postikulut). Myös levyt Kaikki kunnossa ja Suuri postiryöstö tulevat myyntiin, kunhan päivitysongelmista päästään eroon.

EDIT: Kaikki saatavilla olevat levyt on nyt lisätty kauppaan myyntiin.

11.1.2010

Uusia kuvia

Uusia kuvia Goonista musakuvat.comissa. Tsekatkaa tästä: Musakuvat.com

Kuvagalleria on teknisten ongelmien ja ajanpuutteen vuoksi nurin, mutta korjautuu toivottavasti joskus.

Myös nettikauppa yritetään saada taas jaloilleen lähipäivinä.

11.1.2010

Goon studioon

Goon on varannut studioaikaa varsin maineikkaasta äänitysalan firmasta. Studioon mennään vielä tämän kuun aikana ja kevään aikana tullaan kuulemaan maistiaisia syksyllä ilmestyvältä Goonin kolmannelta pitkäsoitolta.

JEEE!

17.11.2009

Seukkareista

Ruonalan urheiluhallissa Kotkassa lauantaina 21.11.
Tapahtuma alkaa klo 16:00 ja päättyy 24:00.
Ovet auki 15:45. Tapahtuma on ikärajaton ja päihteetön.

Bändien esiintymisajat
19.00 - Coeternal Existence
19.45 - Hypnotic
21.00 - Goon
22.00 - Smak
23.00 - Fintelligens

Ennen em. bändejä Seukkareilla mm. bändiskaba, jossa kulmakunnan tulevaisuuden kovimmat bändit vääntävät kättä.

5.11.2009

Marraskuu

Goon soittaa vielä tämän vuoden puolella kaksi keikkaa, jonka jälkeen orkesteri jää keikkatauolle tekemään uutta musiikkia. Kiitos kaikista tähän astisista keikoista ja tulkaa ihmeessä vielä tanssaamaan parille viimeiselle keikalle. Molemmille nyt kun vielä sattuu pääsemään ilmaiseksi ja Kotkan veto on sallittu vieläpä kaiken ikäisille!

Lauantaina 21.11. Goon soittaa Kotkassa Seukkareilla. Sisään ilmaiseksi. Sallittu kaiken ikäisille.

Keskiviikkona 25.11. vuorossa on Helsinki ja maan mainio Kallion kapakka Mascot. Sisään niin ikään ilmaiseksi, mutta ikäraja 18.

Lisää aiheesta:
Seukkarit-kotisivu - Tänne tulee infoa mm. bussikyydeistä.
Mascotin keskiviikko-klubin myspace

28.10.2009

Perjantaina kaikki hautaamaan Oranssi-garage

Perjantaina 30.10. Oranssi Garage toimii nykymuodossaan viimeistä kertaa ainakin toistaiseksi. Paikka on aina ollut loppuunmyyty Goonin ollessa lauteilla ja viimeiset ovat jääneet ulos, joten kannattaa tulla ajoissa mestoille. Paikkahan on Suomen mainioimpia keikkapaikkoja, joten tulkaahan toteamaan se vielä viimeisen kerran. Paikalle pääsee metrolla Kalasataman asemalta. Bändit soittavat klo 19, 20, 21.

Lisää tietoa Oranssin myspacesta

21.10.2009

Keikka-arvio Stalkermusicissa

Goonin taannoisesta Kairon keikasta arvostelu luettavana Stalkermusic.com-sivustolla.

Käykääpäs tutustumassa!

16.10.2009

Goon Twitterissä

Goon on avannut tilin miniblogi-palveluun Twitteriin. Uusin Twitter-viesti näkyy tuossa vieressä ja Twitter-logoa klikkaamalla pääsee katselemaan vanhempia viestejä. Koska viestejä voi julkaista myös kännykästä, tullee tuossa boksissa olemaan aina uusimmat kuulumiset/infot studiosta, rundilta, ym...

27.9.2009

Uusi foorumi auki

Uusi foorumi avattu vanhan ja tuhoutuneen tilalle. Valitettavasti kaikki vanhat keskustelut ja käyttäjätunnukset menetettiin, mutta tilalla pitäisi olla nyt selkeämpi ja paremmin toimiva foorumi. Ulkoasua ja käytettävyyttä hiotaan vielä paremmaksi pikkuhiljaa. Mutta pääasia että keskustelu voi taas jatkua!

16.9.2009

Uusi palvelin

Goonin sivut ovat nyt siirtyneet uudelle palvelimelle. Kauppa, keskustelu ja kuvagalleria ovat pois käytöstä toistaiseksi. Ne aukeavat lähiaikoina, kunhan ohjelmat saadaan viritettyä toimimaan uudessa kodissaan.

10.9.2009

Syksyn keikat

Goon soittaa näillä näkymin syksyn ainoat keikat ensi viikolla.

Perjantai 18.9. Kotka (Kairo) w/ ASA !
Lauantai 19.9. Helsinki (Tavastia) w/ Liberator (swe) !

Kairon keikka tulee olemaan 100% varmuudella loppuunmyyty eikä lippuja myydä ennakkoon. Paikalla kannattaa olla siis ajoissa. Tavastialle lippuja ennakkoon myy Tiketti. Molemmat keikat ovat K-18.

Lisää infoa:
Tavastia
Tiketti
Kotkan kestävän musiikin yhdistys

10.9.2009

Kotisivut siirtyvät uudelle palvelimelle

Goonin kotisivut siirtyvät uudelle palvelimelle lähiviikkoina. Operaation ajan kauppa on suljettu. Myös muut kotisivujen ominaisuudet tai koko kotisivu voi olla pois käytöstä tilapäisesti. Muutoksesta johtuen myös Goonin sähköpostit saattavat olla pois käytöstä lyhyen aikaa. Pahimmassa tapauksessa koko sivu on nurin jonkun aikaa, mutta toivottavasti operaatiosta selvitään pikaisesti ja pienin vahingoin... Kotisivujen osoite pysyy edelleen samana, eli www.Gangsteri.comina.

11.8.2009

Äänestä Goonin musavideota



Äänestä Goonin 'Kesäbiisi'-musavideota Oulun musiikkivideo -festivaaleilla heidän nettisivuillaan. Biisi on videonumero 70 ja löytyy listasta G-kirjaimen kohdalta.

Äänestä tästä!!

11.8.2009

Goon lämppää Liberatoria

Goon lämmittelee jälleen ruotsalaista ska-jyrää Liberatoria Helsingin Tavastialla lauantaina 19.9. Tsekatkaa Libiksien uudet biisit heidän Myspacesta.

6.8.2009

Karhulan lasi laskettiin lepoon



Karhulan lasitehdas laskettiin lepoon. Vuonna 1889 ensimmäisen lasin maailmalle laskenut tehdas on nyt vaiti lopullisesti. Kuvia tapahtumasta kuvagalleriassa. Alla muutama linkki Kymen sanomien juttuihin.

KYSA: Musiikkia lasitehtaan muistolle
KYSA: Lasitehtaan hautajaisissa soi rock

31.7.2009

Goon soittaa Karhulan lasin muistolle maanantaina klo 19



Karhulan lasitehdas suljetaan maanantaina
28.7.2009 19:28

KOTKA. Suomen ainut lasipulloja valmistava tehdas suljetaan maanantaina, kertoo Yle Kymenlaakso. Kotkassa toimiva Karhulan lasitehdas ilmoitti tänään, että lasipullojen valmistus tehtaalla loppuu maanantaina.

Tehtaan päätuote on Finlandia-vodkapullo, jonka valmistus siirtyy Viroon.

Tehtaalla on noin sata työntekijää, jotka irtisanotaan asteittain vuodenvaihteeseen mennessä. STT
(Kymen Sanomat 28.7.2009)

Goon laskee pitkäaikaisen naapurinsa ja Karhulan yhden maineikkaimmista teollisuuslaitoksista hautaan soittamalla akustisen keikan William Ruthin kadun päässä Karhulanniemen teollisuusalueen entisellä postiportilla maanantai-iltana 3.8.2009 klo 19.00.


Näytä suurempi kartta

23.7.2009

Kesäkuulumisia



Goon on nyt keikkaillut tämän kesän keikat ja kaikki kesän keikat ovat olleet huikeita. Kiitos yleisölle eri kaupungeissa. Nyt on aika keskittyä muovailemaan tulevia Goon-sävelmiä ja suunnittelemaan uusia kiertueita. Uusia kuvia tämän kesän reissuista on lisätty kuvagalleriaan. Käykäähän ihastelemassa.

Goonin 'Tehtaan varjosta' levy on ilmestynyt suuressa maailmassa Amerikan Yhdysvalloissa. Myöhemmin tänä vuonna levyltä ilmestyy myös kappaleita japanilaisella kokoelmalevyllä. Goon on siis vähintäänkin kansainvälisen läpimurron partaalla vaikkakaan kaupallista menestystä ei odoteta.

Kesää 2009 on värittänyt logo-jupakka Cursor Oy:n kanssa. Asiaa on puitu kapakoissa ja kaduilla. Goon kiittää kaikkia kotkalaisia jotka ovat tukeneet bändiä tässä asiassa. Kotkan kaupungin omistaman Cursor Oy:n suhtautuminen koko asiaan ja lähestyminen bändiä kohtaan on ollut kylmäkiskoista. Tästä johtuen Goon ei tule enää jatkossa antamaan minkäänlaista ilmaista mainosta Kotkan kaupungille tai puhumaan sen puolesta missään yhteyksissä.

Suuri postiryöstö -ep ja Kaikki kunnossa -pitkäsoitto alkavat olla lähellä "loppuunmyyty"-rajaa. Eepeetä on jäljellä noin 100 kappaletta ja Kaikki kunnossa -levyä 130 kappaletta. Mikäli haluat saada itsellesi fyysisen kopion, suosittelen kiirehtimään. Eepeetä saa vain Goonin nettisivuilta ja keikoilta - pitkäsoittoa voi kysellä nettisivujen ja keikkojen lisäksi myös hyvinvarustelluista levykaupoista. Uusintapainoksia ei ole tiedossa lähitulevaisuudessa.

Goonin street team on ollut menestys ja uutta levyä silmällä pitäen sitä tullaan kasvattamaan noin 2-3-kertaiseksi nykyisestä. Mikäli olet kiinnostunut, lue sivujen "street team" -osio ja ilmoittaudu mukaan. Street teamissa oleminen ei maksa mitään. Pääasia on, että homma kiinnostaa. Seuraava suurempi street team kampanja alkaa keväällä 2010 ja uudet jäsenet valitaan joulukuun 2009 aikana.

Vielä on kesää jäljellä. Ottakaa siitä kaikki ilo irti, toivoo Goon.

12.6.2009

Hyvää kesää toivoo Goon



Ylhäällä uusi tuore Goon-video. Nauttikaahan kaikki kesästä!

Goonin Youtube-sivu

31.5.2009

Uusi Goon-video kuvattu

Uuden Goon-musavideon kuvaukset on saatu päätökseen. Video ensiesitetään 12.6. perjantaina Summeri-ohjelmassa TV2:ssa. Samassa lähetyksessä vieraana myös Goonilaiset Juho ja Hartsi. Ensiesityksen jälkeen video ilmestyy myös Youtubeen ja Goonin kotisivuille.

Summerin kotisivut

Edit: Making of -kuvia videon teosta lisätty kuvagalleriaan.

11.5.2009

Kevätrundi jatkuu

Goon jatkaa levyn julkaisun jälkeistä kiertuetta tällä viikolla. Seuraavat kaupungit ja päivämäärät ovat seuraavat:

14.05.2009 Lahti (Torvi)
15.05.2009 Jyväskylä (Vakiopaine)
16.05.2009 Kajaani (Balls)
20.05.2009 Helsinki (Liberte)
23.05.2009 Joensuu (Teatteriravintolan lasiterassi)

Joensuun keikka on osa Joensuun popmuusikoiden järjestämää hyväntekeväisyystapahtumaa Pophuutokauppa.

Katso ajantasainen keikkalista "keikat"-sivulta. Nähdään keikoilla ja tanssataan!

9.5.2009

Suuri osa Goon-tuotteita myyntikieltoon

Minulla on suru ilmoittaa, että Goon-yhtyettä ja bändin rahaliikenteen pyörittämistä varten perustettua Karhulan Viihdeteollisuus Oy:tä on uhattu oikeustoimilla 'Karhula'-logon käytöstä ja paidat on jouduttu vetämään pois myynnistä.

Sinällään asia on yhtyeen oma vika, sillä lupaa logon käyttöön ei oltu kysytty. Toisaalta Karhula-logo on osa karhulalaista identiteettiä ja logoa käytettiin puhtaasta kotiseutuylpeydestä ja kunnianosoituksena vanhaa karhulalaista teollisuusperinnettä kohtaan. Karhula-logoa on käyttänyt aikoinaan mm. Karhulan lasitehdas jonka nykyinen omistaja amerikkalainen konserni Owens-Illinois ilmoitti kuluneella viikolla lopettavansa koko lasitehtaan tämän vuoden aikana. Koska uusimman levyn tematiikka pyörii juuri tämän Karhulasta, Kotkasta ja koko Suomesta katoavan savupiipputeollisuuden parissa, niin päätimme lainata tätä vanhaa Karhula Osakeyhtiön maineikasta logoa.

Hatunnostomme ei kuitenkaan innostanut logon nykyisiä oikeuden haltioita. Otaksun että logon oikeuden omistaa nykyään Cursor Oy ja sieltä tuli välikäden kautta seuraava viesti:

Vahvista minulle, että Karhulan viihdeteollisuus Oy on saanut nootin siitä, että Karhula logoa EI SAA KÄYTTÄÄ.

a) luvatta
b) muutettuna

Ohessa linkki heidän sivuilleen; http://goon.viihdeteollisuus.fi/yhteys.php

Jos tuotteet eivät häviä tämän päivän sisällä heidän netti sivuiltaan, niin laitan asian viranomaisille!

t. Harri Eela


Tästä johtuen olemme valitettavasti joutuneet vetämään nämä Karhulan ilosanomaa levittävät tuotteet pois myynnistä. Asia tietysti harmittaa siksi, että a) ihmiset tykkäsivät valtavasti paidoista ja niiden myötä ihmiset ympäri Suomen oppivat tuntemaan rakkaan kotipaikkakuntamme ja b) iso osa bändimme rahoista on kiinni paitavarastossa joka on nyt arvoton. Paitamyynnillä on katettu kiertuekuluja, sillä tällä hetkellä tämän kokoinen rockbändi ei valitettavasti saa juurikaan rahaa levymyynnistä ja keikkaliksatkin ovat usein vain osan kuluista kattavia. No yritämme kerätä rahaa kokoon uusia paitoja varten ja syödä hiukan harvemmin kiertueilla. Toivottavasti logon oikeudenomistajat saavat nyt nukkua yönsä kunnolla. Suurimmat anteeksipyyntömme.

Tatu Goonista

8.4.2009

Tehtaan varjosta Amerikan markkinoille

Goonin 25.2.2009 ilmestynyt Tehtaan varjosta -pitkäsoitto on lisensoitu Pohjois-Amerikkaan. Levyn julkaisee Jenkeissä digitaalisesti Megalith Records.

8.4.2009

Porvoon keikkapaikka muuttunut

Goonin Porvoon keikka 9.4.2009 on siirretty Doningtoniin viime päivien Taidetehtaan epäselvän tilanteen vuoksi. Tapahtuma on edelleen ikärajaton ja sisään kustantaa viisi euroa. Ovet auki klo 18 ja tapahtuma jatkuu noin klo 22-23 asti.

16.3.2009

The Toastersin keikkapaikka muuttunut

The Toastersin (USA), The Blaster Masterin ja Goonin keikkapaikka torstaina 2.4. Helsingissä on muuttunut. Keikat vedetään Bar Loosessa (K-18). Nosturin ennakkolipun ostaneet pääsevät samalla lipulla sisään. Valitettavasti Bar Looseen eivät pääse alaikäiset, joten jos olet alaikäinen ja ostanut lipun Nosturin keikalle, otathan yhteyttä Nosturin väkeen. The Toastersin Tampereen keikka on Klubilla ennakkotietojen mukaisesti. Ennakkolippuja sekä Helsingin että Tampereen keikalle myy tiketti.fi

Soittoajat Bar Loosessa seuraavat:
20:00 Goon
21:00 The Blaster Master
22:00 The Toasters (USA)

Kannattaa siis olla ajoissa paikalla!

16.3.2009

Foorumi avattu virallisesti

Uusi foorumi on nyt käytössä ihan virallisesti ja se korvaa vieraskirjan. Foorumia voi käyttää myös ilman käyttäjätunnuksia!

4.3.2009

Foorumi testissä

Goonin nettisivuille avataan lähipäivinä uusi foorumi. Testissä olevaa foorumia voi jo nyt käydä testailemassa. Kunhan kaikki säädöt on tehty niin foorumi avataan virallisesti ja linkki siihen lisätään tuohon yläpalkkiin. Keskustelua saa käydä jo nyt, mutta foorumia viilaillaan vielä toimivammaksi.

Goonin uusi virallinen foorumi

18.2.2009

Tehtaan varjosta viikon levynä

Tehtaan varjosta on viikon levynä Myspace Suomessa 18.-25.2. Tämän johdosta levy on kokonaan kuultavissa Goonin myspace-sivulla. Käykääpähän kuuntelemassa ja diggailemassa. Kauppoihinhan levy saapuu 25.2. ja levyn ilmestymistä juhlistetaan seuraavilla keikoilla:

25.2. Mascot, Helsinki (Levynjulkkabileet, K-18)
26.2. Levykauppa X, Helsinki (Akustinen keikka, -S-)
27.2. Oranssi Garage, Helsinki (Soitetaan täysiä, -S-)
28.2. Sam's Pub, Karhula (Kotikylän julkkarikemut, K-18)

Kuuntele Goonin levyä tästä: Goonin Myspace-sivu

14.2.2009

Toivo uutta Goonia radioon

Goonin promosinkut on lähetetty radioihin. Toivo uutta Goonia radioon! Radioille on toimitettu kappaleet Telajärvi ja Hiljainen poika jota voit toivoa kuultavaksi vaikka Ylexiltä seuraavilla tavoilla:

Lauantain toiveet
Lähetä toiveesi sähköpostilla, tekstiviestillä, puhelimella tai faksilla. Ohjelmassa toteutetaan myös paras old school -toive. Kirjaile biisitoiveesi esim. t-paitaan tai piparkakkuun ja postita se meille. Kekseliäin toivoja voittaa palkinnon!

Lauantaisin klo 18-20.

ylex.toiveet@yle.fi

X-ryhmä
X-ryhmä tulee joka arkipäivä klo 18-21 ja ohjelman aikana voi esittää toivekappaleita.

Toivo tästä!!!
X-ryhmän kotisivut

Kirjoittakaa pitkiä, hartaita ja/tai hauskoja perusteluja toiveille niin saadaan musaa eetteriin!

26.1.2009

Kaupassa uusia tuotteita

Kauppaan lisätty uusia tuotteita. Mikäli et omista 'Tee työtä jolla on tarkoitus' -demoa niin suosittelemme nopeaa tilausta. Levyjä löytyi nurkista rajoitettu erä.

20.1.2009

Uuden levyn ennakkotilaus

Uuden levyn 'Tehtaan varjosta' voi nyt tilata Levykauppa X:stä hintaan 17,90. Ennakkotilaamalla varmistat että levy on näpeissäsi julkaisupäivänä 25.2.

Tilaa tästä

7.1.2009

Uusi levy ulos helmikuussa

Goonin uusi pitkäsoitto 'Tehtaan varjosta' ilmestyy keskiviikkona 25.2.2009. Maistiaisia levyltä on kuultavissa Goonin myspace -sivulta.

Levy sisältää seuraavat kappaleet:
1. Ekoauto
2. Hiljainen poika
3. Tehtaan varjossa
4. Antaisin vaihdossa vuoden
5. Telajärvi
6. Uusi aamu
7. Kesäbiisi
8. Kaksi miestä
9. Ei riitä
10. Koti
11. Bar Mary
12. Hullun huolet

Levyn julkaisee edellisen levyn tapaan helsinkiläinen Break A Leg Entertainment ja sitä jakelee valtakunnallisesti Playground Scandinavia. Levyä pitäisi löytyä siis kaikista hyvinvarustetuista levykaupoista. Levyn ilmestymistä juhlitaan seuraavalla miniturneella:

24.2. Joensuu, Night
25.2. Helsinki, Mascot
26.2. Helsinki, Levykauppa X
27.2. Helsinki, Oranssi
28.2. Karhula, Sam's Pub

Lisäksi myöhemmin keväällä kierretään muuta Suomea. Tarkkaile uutisia ja keikat-sivua.

19.12.2008

Hyvää joulua

Hyvää joulua ja onnellista uuttavuotta toivoo Goon. Postimyynti on joululomien ajan kiinni ja tilauksia käsitellään jälleen tammikuussa 2009 viikolla 3.

10.12.2008

Postimyynti lomalla

Goonin postimyynti on lomalla 19.12.2008 - 11.1.2009. Kaikki tilaukset, joiden maksu on saapunut tilillemme viimeistään torstaina 18.12. toimitetaan vielä jouluksi. Seuraavan kerran paketteja toimitetaan tammikuussa viikolla 3.

Kaikkiin paitatilauksiin, joiden maksu on saapunut tilillemme viimeistään 18.12. lisätään joululahjaksi Suuri postiryöstö -cdep, Taas sen täytyy muuttuu -sinkku ja Goon-juliste.

1.12.2008

Postimyynnin varasto tuulettuu hyvää vauhtia

7 euron alennuspaidat ovat loppuneet. Muita paitoja on kuitenkin vielä jäljellä rajoitetusti. Jotkut koot ovat hyvin lähellä loppua. Joten mikäli mielessäsi on tietty koko, kannattaa toimia ripeästi. Kaikkiin paitatilauksiin edelleen kaupan päällisenä Suuri postiryöstö -cd-ep, Taas sen täytyy muuttua -cd-sinkku sekä keikkajuliste vanhasta kokoonpanosta. Tuotteet lisätään tilaukseen automaattisesti pakettia lähetettäessä.

24.11.2008

Hyvää loppuvaa vuotta 2008

Goon kiittää kaikkia faneja kuluneesta vuodesta. Viime viikonloppuna bändi päätti tämän vuoden keikkailut (kiitos Korpilahti!) ja uusi albumikin on nauhoitettu, joten Goon siirtyy ansaitulle lomalle ja valmistautumaan kevään koitoksiin. Goonin uusi pitkäsoitto ilmestyy noin maaliskuussa 2009 ja sitä seuraa massiivinen kiertue Suomen ympäri.

Osta paita, saat kasan kylkiäisiä!!!
Ikäänkuin juhlistaaksemme päättyvää vuotta ja siivotaksemme varastojamme tulevan julkaisun kynnyksellä tarjoamme kaikkien postimyynnin kautta tilattujen paitoihin kylkiäisenä valtavan määrän kaupanpäällisiä: Suuri postiryöstö cd-ep, Taas sen täytyy muuttua -sinkku sekä keikkajuliste, jossa on Goonin vanha kokoonpano. Paitoja on hajanaisesti jäljellä, joten jos sinulla on joku tietty koko mielessäsi, toimi nopeasti. Tarjous on voimassa ainakin vuoden loppuun tai niin kauan kuin tavaraa riittää. Siis kaikkiin paitatilauksiin lisätään automaattisesti ep, sinkku ja juliste mukaan. Ei tarvitse lisätä tilaukseen erikseen ellet halua erityisen suurta määrää tavaraa. Mikäli sinulla on jo kaikki tuotteet etkä halua niitä lähetettävän kotiin paidan mukana, mainitse siitä lisätietoja kentässä.

27.10.2008

Goon studiossa

Goon on viettänyt viimeiset kymmenen vuorokautta studiossa työstäen uutta pitkäsoittoa. Levy ilmestyy kauppoihin keväällä 2009 Break a Leg Entertainmentin toimesta. Levyn nauhoitusvaihe on loppusuoralla ja ensimmäiset maistiaiset levystä tihkunevat yleisön kuultaviin jo vuoden vaihteen tienoilla. Käy tsekkaamassa valokuvia sessioista Goonin kuvagalleriasta.

Uuden levyn materiaalia on mahdollisuus päästä kuulemaan livenä jo tämän viikon perjantaina Kotkan Kairossa. Saapukaahan paikalle sankoin joukoin kaikki kynnelle kykenevät. Lauteilla Goonin lisäksi Exploding Heads ja Varvara. Tapahtuman järjestää Kotkan kulttuurielämän pelastajat eli Kesto Ry. Sisään 7 euroa tai 6 euroa jäseniltä. Keston kotisivut.

Edit [28.10.2008]: Lisää studiokuvia lisätty galleriaan.

16.10.2008

Goon Wants You

Goonin Street Teamiin etsitään jäsenistöä! Lähetä vapaamuotoinen hakemus sähköpostitse osoitteeseen streetteam(at)viihdeteollisuus.fi. Kerro hakemuksessa ainakin seuraavat asiat:

- Kuka olet?
- Minkä ikäinen olet?
- Missä työskentelet/opiskelet?
- Käytätkö aktiivisesti jotakin nettisivuja/foorumeita joilla bändiä voi promota?
- Miksi juuri sinut pitäisi valita Goonin Street Teamiin?

Mitä Street Teamissa pitää tehdä?
Goon Street Teamin tehtävä on auttaa bändiä promootiotyössä. Eli käytännössä levittää tarroja, flyereitä, julisteita, ym. sekä tehdä bändin olemassaoloa tiedostettavaksi tosiseikaksi lähipiirissä sekä internetissä. Suunnitelmissa on myös, että jokainen Street Teamiläinen järjestäisi kotikaupungissaan, koulussaan tai vaikka kotonaan tulevan albumin ennakkokuuntelutilaisuuden. Asioita saa myös tehdä omalla tavallaan, jos näkemystä ja innostusta löytyy. Annamme promootiomateriaalia käyttöön ja tuemme kaikin mahdollisin tavoin musiikkimme edistämistä. Pakko ei ole tehdä mitään. Mutta toivomme, että mukaan lähtisi asiasta innostuneita ihmisiä, jotka haluavat olla hommassa täysillä mukana.

Edut? Miksi liittyä Street Teamiin?
Goon Street Teamilaiset saavat tulevan levyn käsiinsä ennen muita. Lisäksi tiimille postitetaan runsaasti promootiomateriaalia. Keikoille omassa kotikaupungissa pääsee aina vieraslistalla ja mahdollisuuksien mukaan myös kotikaupungin ulkopuolella. Goonin nettikaupasta tilatuista tuotteista saa reilut alennukset (myymme tuotteet tiimiläisille sisäänostohintaan).

Mikäli kiinnostuit, lähetä hakemuksesi ennen joulukuuta. Street Team kootaan joulukuussa 2008 parhaista mahdollisista hakijoista. Lähtökohtaisesti jokaiseen kaupunkiin pestataan yksi jäsen. Suurempiin kaupunkeihin useampia (Tampere, Helsinki). Harkinnan mukaan myös muihin kaupunkeihin voidaan valita useampia jäseniä.

7.10.2008

Goon Youtubessa

Goonin Youtube-kanava

Goonin musiikkivideot ja livevideot on koottu Youtubeen yhdelle sivulle. Kaivelin myös vanhoja arkistoja ja lisäilin vanhoja livevideoita sivulle. Jatkossa tarkoitus olisi päivitellä tuolle sivulle kaikki Gooniin liittyvä videomateriaali.
-Tatu

5.10.2008

Joensuun keikka peruttu

Goonin keikka 7.10.2008 Nightissa Joensuussa on peruttu ylitsepääsemättömien esteiden vuoksi. Goonin tilalta kemuissa soittaa Joensuun oma ylpeys Monica's Lips. Goon yrittää paikata tämän estymisen kevään 2009 aikana.

23.9.2008

Uudet sivut avattu

Goonin uudet kotisivut ovat nyt valmiit ja netissä. Näitä on nyt väännetty kolme yötä ja päivää putkeen kahden miehen voimin. Toivottavasti sivut miellyttävät vierailijoita. Kuvagalleriaan päivitellään uusia kuvia tällä viikolla. Gallerian kuvia voi myös kommentoida. En tiedä onko se hyvä vai huono ominaisuus, mutta siellä se nyt on. Nyt rentoudun.
-Tatu

18.9.2008

Goonin kuulumiset

Goon näyttää nykyään tältä. Goonin kokoonpano tulevalla levyllä ja keikoilla jatkossa on seuraava (vasemmalta oikealle): Matti (pasuuna ja laulu), Henkka (rummut ja laulu), Juho (laulu, trumpetti ja kitara), Hartsi (kitara ja laulu) sekä Tatu (basso ja laulu). Goon on viimeisen kuukauden ajan säveltänyt ja demottanut tulevan pitkäsoiton biisimateriaalia. Biisit alkavat olla kasassa ja studioon mennään tämän syksyn aikana. Uutta levyä saa alkaa odottamaan alkukeväällä. Keikkoja tehdään sitten taas enemmän levyn julkaisemisen myötä. Nähdään sitten! T. Goonin ketkut

7.5.2008

Uudet Goon-paidat myynnissä huomenna

Uudet Goon-paidat myynnissä 8.5.2008 alkaen. Paidat on valmistettu ympäristöä ja työoloja kunnioittaen uusiutuvalla energialla ja luonnonmukaisesti viljellystä puuvillasta. Tilaa kauppa-sivulta tai osta keikalta. Hinta 15 euroa. Postikuluineen hinta nettikaupasta 17 €.