Desibeli.net: Goon @ Klubi, Tampere

23.1.2008 - teksti: Ilkka Valpasvuo

Suomenkielisen ska-musiikin aika harvasta kärjestä pari terävintä oli tuotu avaamaan vuoden ensimmäinen Ska Fest Tampereella. Paikallisylpeyden Voimaryhmän kanssa suppeaa suomenrundia ska-teemalla tehnyt kotkalainen Goon tunnusti rehellisesti katsovansa esimerkkiä astetta varttuneemmasta Ryhmästä, mutta muutamissa kohtaa nuorempi polvi pisti jopa paremmin.

Goonin puhaltimilla ja koskettimilla vahvistettu kitaranytke hakee sävyjään sekä melankolisen suomirockin maailmoista että hiukan valoisimmista virnuiluista. Rento rautalankailu onnistui hyvin pistämään liikettä yleisöön, jossa bändin oma hyvä liike auttoi vahvasti. Harvemmin näkee että esimerkiksi kosketinsoittajalla on ihan noin hyvä meininki lavalla! Laulaja-kitaristi Juho Jantusen tarttuminen välillä myös trumpettiin oli mahtava lisä, fonin ja pasuunan pääasiassa kantama puhallusvastuu on muutenkin yksi Goonin avainjuttuja. Desibelin levyarviossa Olli Seuri tarjoili Jantusen suomirock-vaikuttajaksi Zen Caféa, mutta itse kuulen touhussa enemmän positiivisempaan suuntaan katselevaa Limonadi Elohopeaa.

Pääasia sekä levymuodossa että livejalkojen nostatuksessa on tottakai se että biisimateriaalissa on tarpeeksi potkua. Tällä kertaa kiihtyvällä kaavalla rakennetun keikkasetin joukosta nousi monta sen verran tarttuvaa rallia, että Goon sai nostettua hymyn naamalle ja jalkakin alkoi kieltämättä polkea. Kipakka mutta iloinen Huudan, tanssin, riehun ja laulan, letkeän kiireetön mollitunnelmointi Kaiken ei tarvitse, rautalankainen Taas sen täytyy muuttuu, mahtavat Tien päällä ja Katkera, ylpeä ja kateellinen ja vielä hurmioituneen haikea Tyttökulta pistivät ainakin tällä kertaa sukkia solmuun. Hiukan harva yleisö oli ainakin lattialla melkoisen muikeissa fiiliksissä.