Tatu Ljokkoi

soittaa bassoa Goonissa. Soittamisen lisäksi Tatun harteilla on Goonin graafiset jutut, kotisivut, keikkojen hankkiminen, ym. käytännön järjestelyt.

Tatun jääkaapissa on
Suklaasoijajuomaa, kylmäsavutofua, tomaatteja, kurkkua, jääsalaattia, Myrttisen suolakurkkuja, soijaa eri muodoissa, Mamasin kasvisnuudeleita, mummon leipomia rieskoja, kaikkia hienoja ulkomaalaisia oluita, giniä, tonicia, Alkon lonkeroa, greippimehua, ruispaloja, kalamata-oliiveja, tuoretta kauraleipää, soijakastiketta, sweet chiliä, oliiviöljyä, balsamicoa, soijajugurttia, sipsejä, punaviiniä, ketsuppia, kesäkurpitsaa, purjosipulia, kaurakermaa, nachoja, salsaa, kanttarelleja ja suppilovahveroita.

Ihan tarkalleen ottaen Tatu ei haluaisi soittaa ollenkaan vaan keskittyä vain käytännön järjetelyiden hoitamiseen ja bändin valokuvaamiseen. Basson ollessa kuitenkin olennainen osa rock-musiikkia Tatu soittaa eri värisiä tarkkuusbassoja ja signaali ajetaan laadukkaan kompressorin läpi 300 wattiseen täysputkivahvistimeen josta vahvistettu signaali ohjataan muutamaan bassokaappiin.


Tatun top-viisi syyskuussa 2009:
Asa - Via Karelia
Maria Lund - Ajan sävel
Rancid - Let The Dominoes Fall
Clash - The Singles
Agents - ...Looking Back


Silloin kun Tatu ei edusta Goonia hän ajaa rekkaa. Tatu toteaa usein tietämättömyytensä sanoin "Emmäsit tiiä". Tatun mielestä paras Goonin biisi maaliskuussa 2009 on Tehtaan varjossa.



Goonin paras keikka Tatun mielestä: 21.1.2007 Vilnius, Lithuania (Gyvas d.i.y.)